Etätöiden ihanuudesta

8.12.2016 15:19

Etätöiden ihanuudesta

Kello on 7.30, kun herään, vedän verkkarit jalkaan, kaadan lempimukiini höyryävän kuumaa kahvia ja avaan tietokoneen.

Työpäivä alkaa ilman aamukiirettä, -ruuhkaa ja -stressiä ja vieläpä aikaisemmin kuin tavallisesti, sillä voin käyttää valmistautumisessa ja liikenneruuhkissa normaalisti tuhrautuvan ajan tehokkaaseen työntekoon ja nauttia silti pitkistä yöunista. Olen virkeä, keskittynyt ja tehokas. Erinomaisestikin suunnitellussa monitilatoimistossa taustahäly on väistämätöntä – tänään se ei häiritse keskittymistäni eivätkä työkavereiden keskustelut houkuttele pois töiden ääreltä. Etätyöhön sopivien viestintäratkaisujen ansiosta saan heihin yhteyden koska vain, ja voin osallistua kokouksiinkin verkkoyhteyden avulla. Kommunikaatiopaitsiossa ei siten tarvitse olla.

Teen etätyöpäivistä arkista luksusta nauttimalla tavallista runsaamman aamiaisen ja keittämällä termoksen täyteen kahvia. Se maistuu paremmalta kuin työpaikan automaattikahvi. Jalkojani lämmittää torkkuva koira, joka on onnellinen vältyttyään yksinjäämisen karulta kohtalolta. Vaikka etätyöpäivät ovat työnteon kannalta yhtä tehokkaita tai jopa tehokkaampia kuin päivät toimistolla, ne tuovat virkistävää vaihtelua arkeen. Keskittymistä vaativat työt valmistuvat kuin itsestään, kun voin vaihtaa työympäristöäni kulloistenkin työtehtävien mukaan. Luovuutenikin lähtee lentoon todennäköisemmin kotisohvalla kuin toimiston työpöydän ääressä. Toimistolle on tavallistakin mukavampi palata aivojen virkistyttyä rauhallisemmassa työympäristössä.

Työterveyslaitoksen mukaan etätyön tekeminen Suomessa seitsenkertaistui vuosien 1990 ja 2008 välillä, mutta silti etätyötä tekee vain noin 15 prosenttia palkansaajista. Kaikille aloille ja työntekijöille etätyö ei luonnollisesti sovi, mutta käytännössä etätyömahdollisuuden käyttöönoton esteenä lienee useammin luottamuspula kuin työn luonne. Se on sääli niin työnantajan kuin työntekijän näkökulmasta. Etätyömahdollisuus lisää työn joustavuutta ja auttaa työntekijöitä jaksamaan työssä paremmin. Yrityksille etätyöt ovat rekrytointivaltti, jolla taloon saadaan osaavaa ja innostunutta työvoimaa.

Minä vietän tänään etätyöpäivää. Entä sinä? Kuinka usein teet etätöitä, ja missä? Millaiset työtehtävät sopivat kohdallasi parhaiten etänä tehtäviksi?