”Työ ei ole paikka - se on mitä teet, milloin teet ja miten sen teet”. Olemme pitkään puhuneet työpaikoista synonyyminä toimistoille, mutta nyt tuon sanan painotus on siirtynyt ’paikasta’ itse ’työhön’. Työympäristökeskusteluissa fokus on paikkakeskeisyyden sijaan ihmisissä, heidän työssään ja työtavoissaan. Kyse ei ole siitä, ettemmekö enää tarvitsisi toimistoja, vaan enemminkin siitä, ettemme tarvitse toimistoja enää samalla tavoin kuin aiemmin.
Ohjeita onnellisten työpaikkojen metsästykseen
Tämä blogipostaus on julkaistu alunperin Duunitori.fi:ssa 1.9.2017.
Mitkä asiat tekevät työpaikasta hyvän, ja tekeekö hyvä työpaikka onnelliseksi? Onko onnen etsinnässä kyse kutsumusammatista, eduista ja palkkioista, saavutuksista vai ehkä arkisemmista asioista? Jos olet lukenut vaikka psykologian professori Daniel Gilbertin kirjan "Stumbling on Happiness", opit nopeasti, että palkkion voima onnellisuuden tuojana on varsin lyhytkestoinen, ja odotusten ja mieltymysten muovautuessa ajan mittaan se minkä kuvittelet nyt tuovan onnea, on vuoden päästä jotain muuta.
Särkynyt. Pirstaleinen. Hajanainen. Työ.
World Economic Forumin tutkimuksen mukaan uusien työtehtävien määrä kasvaa 16 %:sta 27 %:iin vuosien 2018 ja 2022 välillä. Samaan aikaan olemassa olevista työtehtävistä katoaa kymmenesosa. Ennusteen mukaan yli 65 % koulunsa aloittavista lapsista tulee tekemään työtä, jota ei vielä koulun aloitushetkellä ole olemassa. Työ hajoaa kiihtyvällä tahdilla.
10 + 1 vinkkiä joustotyön aloittamiseen
Joustotyön vaikutusten mittaaminen
Tämä on Mobilize!-sarjan kolmas blogikirjoitus. Sarjan ensimmäisessä osassa käsittelin joustavan työskentelyn käsitettä yleisesti, toisessa joustotyön etuja tarkemmin. Nyt jatkan aiheen käsittelyä liiketoiminnan näkökulmasta, tavoitteiden asettamisesta ja joustotyön työympäristöä parantavien vaikutusten mittaamisesta.
Miksi joustotyötä tulisi harkita?
Neliosaisessa Mobilize!-blogikirjoitusten sarjassamme tutkin joustavaa työskentelyä. Sarjan ensimmäisessä osassa käsittelin joustavan työskentelyn käsitettä yleisesti. Sarjan toisessa osassa kerron, miten joustavasta työskentelystä voi olla etua työntekijöiden lisäksi myös yritykselle.