Suomeen perustettiin Green Building Council

20.4.2010 13:16

Suomeen on perustettu eilen 19.4.2010 Green Building Council Finland (FIGBC). FIGBC on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka on määrä kuulua globaaliin Green Building Council -verkostoon kesän lopulla. Rapal Oy on yksi FIGBC:n perustajajäsenistä ja täten mukana asiantuntevassa seurassa yhdessä 28 muun alan vaikuttajan kanssa.

FIGBC:n tavoitteena on saada kestävän kehityksen käytännöt osaksi sekä kiinteistö- ja rakennusklusterin liiketoimintaa että välillisesti rakennetun ympäristön palveluita käyttävien asiakkaiden toimintaa. FIGBC:n toiminta kattaa koko rakennetun ympäristön ja sen elinkaaren aikaiset ratkaisut.

Suomessa toimii jo ennestään useita kiinteistö- ja rakennusalan järjestöjä ja uuden organisaation perustaminen ei ollut itsetarkoitus. On selvää, että FIGBC:n toiminnan tulee olla vaikuttavaa. Rapal Oy:n mielestä yhdistykselle on ollut selkeä tarve Suomen kiinteistö- ja rakennusalalla. Esimerkiksi ympäristöluokitusten käytön edistämiseen ei ole ollut tähän päivään mennessä yhtä puolueetonta toimijaa.

Viimeisimmät