Varma on suomalaisen työn eläkevakuuttaja ja työkykyjohtamisen edelläkävijä sekä yksi Suomen suurimmista kiinteistösijoittajista noin 5,6 miljardin euron kiinteistöomaisuudella. Vastuullisena kiinteistönomistajana Varma huolehtii kiinteistöjen energiatehokkuudesta ja tavoittelee kiinteistöjen hiilineutraaliutta energiankäytön osalta vuoteen 2030 mennessä.
Muutoksia Rapalin omistukseen
22.8.2022 10:00
Pohjoismaiden johtaviin ohjelmistoyrityksiin kuuluva EG ilmoitti 1. elokuuta 2022, että se on saanut päätökseen yrityskaupan norjalaisen Ørn Software Holding AS:n kanssa, johon myös Rapal Oy kuuluu.
Toimiva vuokrauksenhallintajärjestelmä säästää työaikaa
1.6.2022 12:07
Kunnat hoitavat merkittävää kiinteistöomaisuutta. Hallinnoimalla tiloja tehokkaasti ne voidaan muuttaa kuluerästä strategiseksi resurssiksi.
Tuottojen varmistaminen alkaa siitä, että tiedetään, millaisia tiloja kunnalla on käytössä, missä ne ovat ja millaisia tarpeita käyttäjillä on. Tyypillisimmät toiminnallisuudet, joita kiinteistöjohtamisessa ja sen ohjelmistoissa tarvitaan, ovat tilan-, vuokrauksen- ja projektinhallinta sekä huoltokirja.
Ajantasaista tietoa vesihuoltojärjestelmien kustannustenhallintaan
25.5.2022 8:54
”Suomen kuntien rakennetun omaisuuden, kuten vesihuoltojärjestelmien, katuverkkojen ja rakennuskantojen arvo on merkittävä. Siitä huolimatta tilanne on usein se, että kunnassa kukaan ei ole täysin ajan tasalla omaisuuden nykykunnosta ja korjausvelan määrästä. Ulkoisilla konsulteilla teetettävien selvitysten tiedot vanhenevat nopeasti ja niitä on vaikea yhdistellä”, sanoo Foren tuoteomistaja Zenja Kahila.
Omaisuudenhallinta samoihin kansiin Fore Asset -ohjelmiston avulla
19.1.2022 13:03
Porvoon kaupunki otti käyttöön Rapalin Fore Asset -ohjelmiston siirtyäkseen omaisuudenhallinnassa digiaikaan. Kaupunki haluaa kehittää omaisuudenhallintaa kokonaisuutena, ja tähän tarkoitukseen Fore Asset on nappivalinta.
Senaatti-kiinteistöt valitsi Optimaze Worksense -älytoimistoratkaisun
17.11.2021 14:26
Senaatti-kiinteistöt on kilpailuttanut Rapalin Optimaze Worksense älytoimisto -ratkaisun valtionhallinnon tilankäytön analysointityökaluksi. Ohjelmiston avulla tilojen käyttäjille voidaan tarjota reaaliaikainen tilannekuva työpisteiden ja neuvottelutilojen käyttöasteesta. Käyttötietojen tallennus sekä käyttöasteen analysointi- ja raportointi kuuluu myös kokonaisuuteen.
Optimaze Digipäivät 2021 keräsi koollle liki 100 ohjelmiston käyttäjää
15.11.2021 13:20
Rapal järjesti perinteiset Optimaze-käyttäjäpäivät online-tapahtumana 3-4.11.2021. Kahdelle iltapäivälle rakennettu ohjelma koostui mielenkiintoisista asiakas- ja asiantuntijapuheenvuoroista, workshopeista ja ohjelmistodemoista.
Järvenpään kaupunki valitsi Optimazen tilahallintajärjestelmäksi
25.10.2021 14:32
Järvenpään kaupungin osalta tilahallinnan keskeinen tavoite oli saada järjestelmä, joka parantaa näkyvyyttä kaupungin käytössä olevien kiinteistöjen, rakennusten, tilojen ja niihin kohdistuvien taloustietojen osalta, sekä saada kokonaiskuva kaupungin kiinteistöistä toiminnan tueksi.
Rekrytoimme: Haemme ohjelmistointegraatioiden asiantuntijaa
16.9.2021 9:25
Integraatioasiantuntijana Rapalissa osallistut kokonaisvaltaisesti modernien web-sovellusten kehittämiseen, ylläpitämiseen, tietokantasuunnitteluun ja asiakasintegraatioiden kehitykseen.
Odotamme sinulta
Worksense tukee Verohallinnon tilahallintaa ja hybridityötä
16.8.2021 9:38
Verohallinto valitsi Rapalin Optimaze Worksense -älytoimistoratkaisun viiden suurimman toimipaikkansa tilatietojärjestelmäksi joulukuussa 2020. Tavoitteena oli parantaa toimitilojen käyttöasteita ja visualisoida työntekijöille vapaat tilat ja sisäilmaolosuhteet rakennusten eri tiloissa ja osissa. Tärkeänä tavoitteena oli myös mahdollistaa resurssiviisaat päätökset järjestelmään kerääntyvän reaaliaikaisen datan avulla, kuten esimerkiksi tarjota omia tiloja yhteiskäyttöön kumppanivirastoille.
Ørn Software ostaa Rapalin - kauppa vahvistaa yritysten asemaa pohjoismaisilla markkinoilla
28.6.2021 14:43
Rapal Oy:n osakkaat ja Ørn Software Holding AS ovat allekirjoittaneet 25.6.2021 sopimuksen, jonka mukaan Ørn hankkii Rapalin koko osakekannan. Kauppa avaa Ørnille tien Suomen markkinoille ja vahvistaa samalla Rapalin asemaa Pohjoismaissa.
Kohti hiilineutraalia talonrakentamista - ensimmäinen CO2-laskentamalli valmis
28.4.2021 9:50
Lähivuosina uusille rakennuksille tullaan edellyttämään päästölaskentaa, ja pian nämä hankkeet alkavat varmuudella ilmestymään jo suunnittelijoiden työpöydille. Varmista, että olet mukana kehityksen kärjessä tutustumalla Foren päästölaskentatyökaluun. Tarjoamme asuntorakennuttajille mahdollisuuden pilotoida ja olla mukana kehittämässä työkalua.
Rekrytoimme: Data-analyytikko/Scrum Master
12.4.2021 8:06
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Löytyykö sinulta intoa datan käsittelyä ja analysointia kohtaan? Oletko kiinnostunut kehittämään prosesseja ja toimintatapoja ja saat myös tiimisi innostumaan viemään asioita yhdessä eteenpäin? Saatat olla Fore-liiketoimintayksikköön hakemamme data-analyytikko, joka ottaa haltuun myös Scrum Masterin tehtävät.
Devaaja, tule meille töihin
15.3.2021 14:53
Haluatko kehittää merkityksellisiä ohjelmistoratkaisuja ja osallistua modernien web-sovellusten kehittämiseen ja ylläpitämiseen mahtavassa ja osaavassa tiimissä? Etsimme jatkuvasti ohjelmistokehitystiimiimme kokeneita Full Stack Devaajia. Jos sinua kiinnostaa monipuolinen kehitystyö aina tietokannoista käyttöliittymäkehitykseen, lue eteenpäin. Ehkäpä olet juuri etsimämme uusi työkaveri!
Rekrytoimme: Microsoft ICT-asiantuntija
18.1.2021 14:14
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Haemme vankan ammattitaidon omaavaa ICT-asiantuntijaa monipuoliseen ja mielenkiintoiseen tehtävään sisäiseen ICT- ja DevOps –asiantuntijatiimiimme.
Päivittäinen työtehtävä koostuu pääsääntöisesti Microsoft-palvelinympäristöjen kehitys- ja ylläpitotehtävistä sekä verkkojen hallinnasta yhdessä tiimin ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Työ pitää sisällään monipuolista käyttäjä- ja järjestelmätukea, ICT-infran ylläpidon ja kehityksen tehtäviä, yhteydenpitoa IT-kumppaneiden suuntaan sekä osallistumista IT-projekteihin.
Optimaze Digipäivä 2020
7.12.2020 13:25
Rapalin suosittu seminaari- ja verkostoitumistapahtuma Optimaze käyttäjäpäivä järjestettiin tänä vuonna virtuaalitapahtumana. Optimaze Digipäivä 2020 houkuttelikin ennätysyleisön verkkoon kuulemaan ajankohtaista asiaa ohjelmistoista ja niihin liittyvistä palveluista.
Digiloikan edelläkävijä Verohallinto valitsi Optimaze Worksense -älytoimistoratkaisun
23.10.2020 14:59
Verohallinto on valinnut Rapalin Optimaze Worksense -älytoimistoratkaisun suurimpien toimipaikkojensa tilatietojärjestelmäksi. Järjestelmällä tehostetaan Verohallinnon monitilatoimistojen tilankäyttöä ja visualisoidaan reaaliaikaista käyttöaste- ja sisäolosuhdedataa.
Laadunvarmistuksen asiantuntija - puolustusketjumme tarvitsee vahvistusta!
12.10.2020 15:53
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Ovatko laatu ja sen kehittäminen lähellä sydäntäsi? Kiinnostaako laadunvarmistusprosessien kehittäminen oman alamme johtavassa ohjelmistotuotetalossa? Jos haluat olla mukana takaamassa tuotteidemme korkean tason ja laadukkaan työn jäljen, lue eteenpäin. Ehkäpä huomaat olevasi etsimämme uusi työkaveri.
Tervetuloa Rapaliin, kokenut Full Stack Devaaja!
1.9.2020 14:05
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Kiinnostaako sinua merkityksellisten ohjelmistoratkaisujen kehittäminen? Haluatko osallistua modernien web-sovellusten kehittämiseen ja ylläpitämiseen mahtavassa ja osaavassa tiimissä? Ohjelmistokehitystiimissämme on nyt paikka auki. Jos olet kokenut Full Stack Developer ja sinua kiinnostaa monipuolinen kehitystyö aina tietokannoista käyttöliittymäkehitykseen, lue eteenpäin. Ehkäpä huomaat olevasi juuri tuo etsimämme uusi työkaveri.
Rapal uudistaa Optimaze Lease -vuokrauksenhallintaohjelmistonsa
29.6.2020 16:18
Rapal Oy uudistaa Optimaze Lease-vuokrauksenhallintaohjelmistonsa. Mittava kehityshanke on Rapalin vastaus vuokrausalan muuttuviin vaatimuksiin, sillä se tarjoaa kiinteistön omistajille ja käyttäjille modernin ja monipuolisen työvälineen, joka yhdistää vuokrauksen ja vuokrasopimusten hallinnan mm graafiseen tilahallintaan, taloushallintoon (IFRS) ja asiakkuuksien hoitoon.
Rapal tuo CO2-päästölaskennan osaksi infran kustannuslaskentaa
17.6.2020 13:36
Suomessa sekä hallitus että kunnat ovat asettaneet vaativia hiilineutraaliustavoitteita, joiden saavuttamisessa myös infrarakentamisella on merkittävä rooli. Rapal, jonka ohjelmistot ja datapalvelut tukevat rakennetun ympäristön toimijoita, lisää infran kustannuslaskentaohjelmistoonsa uuden panospohjaisen CO2-päästölaskentaosan.
Korjausvelkasovellus laajentuu rakennusten omaisuudenhallintaan
1.6.2020 22:07
Rapal Oy jatkaa kehitystyötä vastuullisen omaisuudenhallinnan ohjelmistojen parissa, ja laajentaa korjausvelan laskentatyökalunsa tukemaan myös rakennusten korjausvelkalaskentaa. Rakennetun omaisuuden tila 2019 (ROTI) -raportin mukaan rakennetun ympäristön kunnossapidon laiminlyönti maksaa suorina vaikutuksina 3,4 miljardia euroa vuosittain. Erityisesti rakennetun ympäristön hallinnalla on merkittävä vaikutus siihen, kuinka ilmastonmuutosta saadaan hillittyä. Kaikkein kalleinta ilmaston ja kansantalouden näkökulmasta on olla tekemättä mitään.
Rapal ja IISY yhdistävät voimansa paremman sisäilman puolesta
14.5.2020 14:59
Sisäilmapalveluita tarjoava IISY ja johtava älytoimistoratkaisuja tarjoava Rapal ovat sopineet laajemmasta yhteistyöstä älykkäiden ja helppojen sisäilmaratkaisujen tarjoamisesta. Onnistuneet yrityspuolen hankkeet Suomessa ovat olleet lupaavia, ja mahdollisuudet ovat hyvät laajentaa myös kuntapuolen tarpeisiin, kuten oppimisympäristöihin. Palvelun tarkoituksena on varmistaa terveellinen sisäilma tilojen käyttäjille ja tarjota entistä parempaa sisäilmaviestintää työntekijöille hyödyntäen IoT- ja mobiiliteknologiaa. Samalla kyetään tarjoamaan samassa paketissa analytiikkaa ja helppoa kiinteistön optimointi- ja monitorointipalvelua toimitilajohtajille.
Etsimme nyt vanhempaa täyden pinon verkkokehittäjää
12.5.2020 11:17
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Kiinnostaako sinua merkityksellisten ohjelmistoratkaisujen kehittäminen? Haluatko osallistua modernien web-sovellusten kehittämiseen ja ylläpitämiseen mahtavassa ja osaavassa tiimissä? Ohjelmistokehitystiimissämme on nyt paikka auki. Jos olet kokenut Full Stack Developer ja sinua kiinnostaa monipuolinen kehitystyö aina tietokannoista käyttöliittymäkehitykseen, lue eteenpäin. Ehkäpä huomaat olevasi juuri tuo etsimämme uusi työkaveri.
Tervetuloa Optimaze Workplace Review 2020 -julkaisuwebinaariin!
25.3.2020 13:39
Osallistumalla webinaariimme saat tuoreimmat tutkimustulokset organisaatioiden aidosta tilankäytöstä ja työympäristöjen tilasta. Optimaze Workplace Review 2020 -tutkimus perustuu ympäri maailmaa tehtyihin satoihin tilankäytön mittauksiin.
Tiedote Covid-19:n vaikutuksesta Rapalin toimintaan
16.3.2020 16:28
Palvelemme asiakkaitamme koronavirusepidemiasta huolimatta ja ohjelmistopalvelumme ja niiden tuki toimivat normaalisti.
Rapalin Aalto-opiskelijarahaston apuraha haettavissa
20.2.2020 16:42
Rapalin opiskelijarahastossa on jaettavissa Aalto-yliopistossa tekniikkaa opiskeleville 2000 euron apuraha. Rahaston avulla tahdomme olla mukana kehittämässä ja rakentamassa alan tulevaisuutta.
Optimaze-käyttäjäpäivän monipuolinen sisältö loi puitteet onnistuneelle tapahtumalle
9.12.2019 13:28
Loppusyksyn odotettua Optimaze-käyttäjäpäivää vietettiin Fiskarsin ruukinkylässä 13.11.2019. Suosittu vuosittainen seminaari- ja verkostoitumistapahtuma kokosi jälleen kerran yhteen kiinteistöjen ja työympäristön asiantuntijoita.
Hyvällä omatunnolla voi todeta päivän onnistuneeksi. Sateen piiskaama kalsea ja suhmurainen kelikään ei pystynyt latistamaan iloista ja välitöntä tunnelmaa, ja tiukan asiaohjelman vastapainoksi nautittiin myös Fiskarsin tarjoamista elämyksistä.
Gradia hallinnoi koulutuskuntayhtymän kiinteistöomaisuutta Optimazella
2.12.2019 12:44
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Gradia-kiinteistöt-liikelaitos, on valinnut kilpailutuksen perusteella kiinteistöhallintajärjestelmäkseen Rapal Oy:n Optimaze-järjestelmän.
”Uskomme pystyvämme tehostamaan toimintaamme Optimaze-järjestelmän avulla ja odotamme innolla ohjelmiston käyttöönottoa”, sanoo Riikka Kaarnamo, Gradia-kiinteistöjen kiinteistöjohtaja.
Miltä näyttää yrityksen hyvä mieli?
21.11.2019 11:49
Rapalilla oli halu sekä mahdollisuus jakaa hyvää mieltä ja kokea sitä samalla itsekin. Yhteistyö Helsinki Outsidersin kanssa on vahvistettu. Seuran ensimmäinen kotiturnaus pelataan marraskuun 23.-24. Helsingissä, Latokartanon liikuntahallilla. Kaikki mukaan kannustamaan oma joukkue voittoon!
Ei paskempi Devaaja!
25.10.2019 13:26
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Meillä on mahtavia uutisia! Sinulle Devaaja, jonka arvomaailmassa ihmiskunnan parempi huominen on tavoittelemisen arvoinen asia, on varattu 16. kerroksen näköala pilviin Leppävaaran Panorama Towerin huipulta.
Olemme tehneet työmme niin hyvin, että sana on kiirinyt myös eteenpäin. Kysynnän suuren kasvun myötä meidän Full Stack Developereista koostuva "ei paskempi kehitystiimi" tarvitsee lisää volyymiä. Meillä on paikka auki yhdelle onnekkaalle ohjelmistokehittäjälle tulevaisuuden työpaikassa Suomen parhaassa ohjelmistokehitysjoukkueessa. Vahvuuksiamme ovat ehdottomasti ihan mahtava tiimihenki sekä lämminhenkinen työyhteisö.
Myös toimistojen käyttäjät voivat osallistua ilmastotalkoisiin – tuore raportti tunnisti huiman potentiaalin
2.9.2019 9:53
Toimistokäyttäjien on ryhdyttävä entistä järeämpiin toimiin, jotta kiinteistö- ja rakennussektori onnistuisi pienentämään hiilijalanjälkeään kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Toimistokäyttäjien tulisi omaksua kierto- ja jakamistalouden toimintatapoja ja pyrkiä kohti hukkakäytön nollatasoa ja päästötöntä toimintaa. Noin 1 800 työpaikkaa koskevassa globaalissa tutkimuksessa havaittiin, että toimistot seisovat puolityhjinä jopa viikon kiireisimpinä työtunteina. Toimistojen alhaiset käyttöasteet kielivät toimistotilojen ylimitoituksesta ja ylikapasiteetista. Se luo koko rakennusalan globaaliin toimitusketjuun hävikkiä, jonka kielteiset vaikutukset ovat merkittäviä.
Tervetuloa Optimazen käyttäjäpäivään 13.11.2019 Fiskarsin ruukkikylään!
26.8.2019 11:56
Rapalin Optimaze-ohjelmiston käyttäjäpäivät on suosittu seminaari- ja verkostoitumistapahtuma, joka kerää yhteen kiinteistöjen ja työympäristön asiantuntijoita. Tänä vuonna luvassa on erityisen paljon aikaa yhdessäololle tunnelmalliseen Fiskarsin ruukkikylään tutustuen.
Rapalin Aalto-opiskelijarahaston apuraha ja stipendit ovat haettavissa
16.5.2019 15:39
Rapalin opiskelijarahastossa on jaettavissa Aalto-yliopistossa tekniikkaa opiskeleville palkinto parhaasta rakennetun ympäristön taloutta käsitelleestä opinnäytetyöstä sekä kaksi stipendiä hyvästä opintomenestyksestä. Rahaston avulla tahdomme olla mukana kehittämässä ja rakentamassa alan tulevaisuutta.
Tavataan Yhdyskuntatekniikka 2019 -näyttelyssä!
9.5.2019 11:03
Rapal osallistuu Yhdyskuntatekniikan näyttelyyn Jyväskylässä 15-16.5.2019. Lisäksi asiantuntijamme esiintyvät Kuntatekniikan päivillä ja Vesihuolto-päivillä.
Rekrytoimme: DevOps-asiantuntija
8.5.2019 10:42
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi
Haemme kasvavaan ohjelmistokehitystiimiimme vankan ammattitaidon omaavaa scriptivelhoa DevOps-rooliin. Onko sinulla jo muutaman vuoden kokemus DevOps-työstä? Sujuuko skriptien kirjoitus rutiinilla? Löytyykö sinulta kokemusta ketterästä ohjelmistokehityksestä ja DevOps-sovelluksista? Jos kuulostaa sinun jutultasi, ota yhteyttä. Haemme huippuhyvää tyyppiä ohjelmistokehitystiimiimme!
Kuntien omaisuudenhallintaan uutta lisäarvoa Rapalin ja Postin yhteistyöllä
13.3.2019 10:28
Rapal on aloittanut yhteistyön Postin kanssa sen keräämän katujen mittausdatan hyödyntämiseksi osana kuntien korjausvelan laskentaa. Yhteistyön tuloksena kuntapäättäjät saavat helposti ajantasaista tietoa katuomaisuuden kunnosta ja tulevaisuuden saneeraus- ja rahoitustarpeista.
Rekrytoimme: Senior Full Stack Developer
6.3.2019 10:22
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi
Ohjelmistokehittäjänä Rapalissa osallistut kokonaisvaltaisesti modernien web-sovellusten kehittämiseen ja ylläpitämiseen, muun muassa tietokantasuunnitteluun, backend-ohjelmointiin (.Net, ASP.NET Web API, ASP.NET Core, C#) sekä frontend-ohjelmointiin (esim. Angular/ReactJS, HTML5).
Tervetuloa Toimiva työympäristö -webinaariin 3.4.2019!
4.3.2019 11:12
Osallistumalla webinaariimme saat tuoreimmat tutkimustulokset organisaatioiden aidosta tilankäytöstä ja työympäristöjen tilasta. Toimiva työympäristö -tutkimus perustuu ympäri maailmaa tehtyihin satoihin tilankäytön mittauksiin.
Tietojärjestelmän rooli korostuu kiinteistöjohtamisen vaatimusten kasvaessa
4.2.2019 11:45
Miten toimitilaa käytetään tehokkaasti? Tiedätkö, miten ja milloin työpisteet ovat käytössä vai vaatisivatko ne uudelleen järjestelyjä? Entäpä onko kaikki tilat vuokrattu ja vuokrat laskutettu? Artikkelissa asiantuntijamme kertovat ammattimaisen kiinteistöjohtamisen tietojärjestelmävaatimuksista.
Kiinteistönhallinnan ja infra-alan asiantuntijat tapasivat Rapalin käyttäjäpäivässä
4.12.2018 13:45
Infran kustannuslaskentaohjelmisto Foren ja toimitilajohtamisen järjestelmä Optimazen käyttäjäpäivä houkutteli satakunta rakennetun ympäristön ammattilaista 28.11. saman katon alle Paasitorniin Helsinkiin. Päivän aikana kävimme läpi ohjelmistojen uusimmat ominaisuudet ja palvelut, annoimme käytännön vinkkejä päivittäiseen työhön ja asiakkaamme käsittelivät muita ajankohtaisia teemoja omissa puheenvuoroissaan.
Rekrytoimme: Lead developer
16.11.2018 13:14
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi
Ohjelmistokehittäjänä Rapalissa osallistut kokonaisvaltaisesti modernien web-sovellusten kehittämiseen ja ylläpitämiseen mm. tietokantasuunnitteluun, backend-ohjelmointiin (.Net, ASP.NET Web API, ASP.NET Core, C#) sekä frontend-ohjelmointiin (esim. Angular/ReactJS, HTML5). Haemme nyt Lead Developeria uuteen, sinun ympärillesi rakennettavaan kehitystiimiin.
Rekrytoimme: Asiakaspalveluasiantuntija
7.11.2018 11:46
Paikka on täytetty. Kiitämme kaikkia hakijoita mielenkiinnosta yritystämme kohtaan. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, lähetä avoin hakemus osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Oletko asiakaspalveluhenkinen asiantuntija, joka haluaa auttaa asiakasta saamaan parhaan hyödyn tarjotusta palvelusta? Motivoiko sinua palaute kollegoilta ja asiakkailta? Asiantuntijanamme pääset ratkomaan tehtäviä itsenäisesti, mutta tukenasi on muu asiakaspalvelutiimi ja Optimaze-ohjelmiston asiantuntijat.
Foren toiminta laajenee
30.10.2018 16:41
Rapalin Fore-ohjelmiston toiminta jatkuu entisellään uuden infrahankkeiden kustannuslaskentajärjestelmän kehityksen aikana. Lisäksi laajennamme Foren tuoteperhettä uusilla infrarakentamisen taloudenhallinnan ohjelmistoilla ja palveluilla.
Tervetuloa Foren ja Optimazen käyttäjäpäivään 28.11.2018
25.10.2018 12:03
Käyttäjäpäivässä tapaat asiantuntijoitamme ja saat Foreen ja Optimazeen liittyvää tietoa ja käytännön vinkkejä. Tutustut myös muihin käyttäjiin ja kuulet, millaisin tuloksin ohjelmistojamme hyödynnetään erilaisissa organisaatioissa.
Rekrytoimme: Full Stack Developer
22.10.2018 17:02
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi
Ohjelmistokehittäjänä Rapalissa osallistut kokonaisvaltaisesti modernien web-sovellusten kehittämiseen ja ylläpitämiseen, muun muassa tietokantasuunnitteluun, backend-ohjelmointiin (.Net, ASP.NET Web API, ASP.NET Core, C#) ja frontend-ohjelmointiin (esim. Angular/ReactJS, HTML5).
Rekrytoimme: Käyttöliittymäsuunnittelija
12.10.2018 15:05
Paikka on täytetty. Kiitämme kaikkia hakijoita mielenkiinnosta yritystämme kohtaan. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, lähetä avoin hakemus osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Oletko visuaalinen, etsitkö uusia haasteita ja tykkäätkö työskentelystä tiimissä? Oletko käyttäjien asialla ja tahdotko ratkoa käyttäjän kannalta tärkeitä haasteita suunnittelemalla ja toteuttamalla mahtavia käyttöliittymiä? Onko sinulla jo muutaman vuoden kokemus web-kehityksestä ja oletko yksinkertaisesti huipputyyppi? Mikäli vastasit kaikkiin tai edes osaan kysymyksistä kyllä, ehdottomasti, olet etsimämme henkilö.
Optimaze toimittaa Maakuntien tilakeskukselle tilanhallintajärjestelmän
7.8.2018 11:03
Maakuntien tilakeskus Oy on valinnut tilanhallintajärjestelmäkseen kilpailutuksen perusteella Rapal Oy:n Optimaze-järjestelmän. Sopimus allekirjoitettiin 5.7.2018 ja käyttöönotto on tarkoitus aloittaa elokuun alussa.
Rapalin tilanhallintajärjestelmä VR-Yhtymälle
16.7.2018 10:58
VR-Yhtymä Oy:n Kiinteistöyksikkö on valinnut Rapal Oy:n Optimaze-tilanhallintajärjestelmän. Sopimus allekirjoitettiin 29.6.2018 ja käyttöönotto alkaa välittömästi.
Rekrytoimme: Myyntipäällikkö
30.4.2018 9:41
Paikka on täytetty - kiitämme kaikkia hakijoita mielenkiinnosta yritystämme kohtaan. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, lähetä avoin hakemus osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Etsimme näytönhaluista
MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ
Tehtäväsi on tehdä Optimaze ratkaisut tunnetuksi potentiaalisille kunta-asiakkaille ja koota heidän tarpeisiinsa sopiva ratkaisu Optimaze tuotteen laajasta ohjelmisto- ja palvelutarjonnasta.
Rekrytoimme: Projektipäällikkö
30.4.2018 9:40
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi
Etsimme jämäkkää
PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ
Tehtäväsi on johtaa Optimaze käyttöönottoprojekteja ja varmistaa asiakkaiden tavoitteiden täyttyminen. Olet mukana myynnin tukena jo projektien myyntivaiheessa ja projektien käynnistyessä otat vastuun projektien läpiviennistä. Projektien valmistuessa luovutat vastuun asiakkuudesta jälleen asiakaspäällikölle.
Rekrytoimme: Quality Assurance Specialist
26.4.2018 13:01
Paikka on täytetty - kiitämme kaikkia hakijoita mielenkiinnosta tehtävää kohtaan. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, lähetä avoin hakemus osoitteeseen rekry@rapal.fi.
Laadunvarmistuksen asiantuntijana toimit ketterän ohjelmistokehitystiimin jäsenenä. Varmistat, että kehitettävät ohjelmistotuotteet vastaavat asiakastarpeita ja laatuvaatimuksia. Tutkit ja testaat ohjelmistotuotteita arvioiden sekä niiden teknistä toimivuutta että soveltuvuutta loppukäyttäjän tarpeisiin. Kehität laadunvarmistuksen prosesseja yhteistyössä oman kehitystiimisi ja muiden laadunvarmistuksen asiantuntijoiden kanssa.
Toimiva työympäristö 2018 -webinaarista uusinta 30.5. suuren kysynnän vuoksi
20.3.2018 13:41
Ensimmäinen Toimiva työympäristö 2018 -tuloswebinaarimme 21.3. varattiin täyteen. Yleisön pyynnöstä järjestämme tutkimustuloksista uuden webinaarin 30. toukokuuta kello 15.30. Varaathan paikkasi ajoissa!
Tervetuloa Toimiva työympäristö -webinaariin 21.3.2018!
1.3.2018 8:10
Osallistumalla webinaariimme saat tuoreimmat tutkimustulokset organisaatioiden aidosta tilankäytöstä ja työympäristöjen tilasta. Toimiva työympäristö -tutkimus perustuu ympäri maailmaa tehtyihin satoihin tilankäytön mittauksiin.
Vantaa otti kiinteistöhallinnan IWMS-kokonaisuuden onnistuneesti käyttöön
9.2.2018 10:00
Vantaan kaupungin tilakeskus kilpailutti vuonna 2015 tietojärjestelmän tavoitteenaan kehittää aidosti kiinteistöhallinnan prosesseja. Optimaze-ohjelmistoon perustuva kattava järjestelmäkokonaisuus on nyt otettu käyttöön tavoiteaikataulussa ja sen ensimmäiset hyödyt ovat mitattavissa.
Foren ja Optimazen käyttäjäpäivää vietettiin 22.11.2017 Helsingissä
27.11.2017 14:57
Pilotoimme menetelmää, jolla tuomme infrahankkeen kustannustiedon tietomalleihin
29.9.2017 10:31
Olemme aloittaneet yhdessä Civilpoint Oy:n kanssa kehityshankkeen, jonka tavoitteena on parantaa infra-alan kustannusohjausta. Saamme kehitykselle tukea kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota edistävältä KIRA-digi –hankkeelta.
Tervetuloa Foren ja Optimazen käyttäjäpäivään 22.11.2017!
25.9.2017 11:16
Käyttäjäpäivässä asiantuntijamme tarjoavat runsain mitoin Foreen ja Optimazeen liittyvää tietoa ja käytännön vinkkejä. Tutustut myös muihin käyttäjiin ja kuulet, millaisin tuloksin ohjelmistojamme hyödynnetään erilaisissa organisaatioissa.
Kansainväliseen Toimiva työympäristö -tutkimukseen kerättiin 350 miljoonaa havaintoa
7.6.2017 19:09
Viime kuukausien aikana työympäristötiimimme on ahkeroinut tilankäyttö- ja tutkimustietojen kokoamisessa vuosittaista vertailuraporttia varten, jotta voimme jälleen jakaa lukijoille hyödyllisiä työpaikkaa koskevia huomioita. Tekemämme havainnot on esitetty yksityiskohtaisesti juuri julkaistussa raportissa.
Rekrytoimme: Laadunvarmistuksen asiantuntija
7.6.2017 8:50
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi
Laadunvarmistuksen asiantuntijana toimit ketterän ohjelmistokehitystiimin jäsenenä. Varmistat, että kehitettävät ohjelmistotuotteet vastaavat asiakastarpeita ja laatuvaatimuksia. Tutkit ja testaat ohjelmistotuotteita arvioiden sekä niiden teknistä toimivuutta että soveltuvuutta loppukäyttäjän tarpeisiin. Kehität laadunvarmistuksen prosesseja yhteistyössä oman kehitystiimisi ja muiden laadunvarmistuksen asiantuntijoiden kanssa.
Työympäristökehittämisestä kiinnostuneet kokoontuivat Toimiva työympäristö -aamiaistilaisuudessa
28.4.2017 9:39
Kokosimme työympäristökehittämisestä kiinnostuneet Tapahtumahotelli Huoneelle 26.4.2017 kuulemaan tuoretta tietoa työstä ja työtiloista. Tilaisuudessa esittelimme tulokset Toimiva työympäristö -tutkimuksesta eli yhteenvedon vuonna 2016 toteuttamistamme tilankäytön mittauksista. Ajankohtaiset vieraspuheenvuorot viimeistelivät tilaisuuden.
Tervetuloa Toimiva työympäristö -webinaariin 2.5.2017
7.4.2017 13:35
Webinaarissa kertaamme Toimiva työympäristö -aamiaistilaisuudessa julkaistut tulokset vuonna 2016 toteuttamistamme tilankäytön mittauksista. Aineistoa on n. 300 mittauksesta, joita olemme tehneet suomalaisille ja ulkomaalaisille organisaatioille.
Grafiikkapalvelumme avaa ovia uusille pohjakuvia hyödyntäville sovelluksille
3.4.2017 12:54
Tallennamme Optimaze-kiinteistöjohtamisenjärjestelmäämme asiakkaidemme pohjakuvat digitaalisessa muodossa. Kehitämme nyt Grafiikkapalvelua, jonka osana tarjoamme rajapinnan Optimazessa oleviin pohjakuviin. Rajapinnan kautta kolmannen osapuolen kehittäjät voivat hyödyntää järjestelmässä olevia pohjakuvia omissa sovelluksissaan. Me autamme myös tarjoamalla työkalut sovellusten kehittämiseen ja ylläpidämme pohjakuvia järjestelmässämme.
Rakentaminen kallistui syksyllä
24.2.2017 13:54
Asiantuntijamme Lassi Kivinen kertoo tarjoushintojen kehityksestä Rakennuslehden hintaraportissa (17.2.2017 nro 6).
Tervetuloa IFRS-webinaariimme 14.3.2017
22.2.2017 11:29
Tervetuloa kuulemaan, kuinka voitte ratkaista IFRS 16 -standardin vuokrasopimuskohtaiset vaatimukset Optimaze-ohjelmistolla.
Rapal Suomen parhaimpien työpaikkojen joukossa!
10.2.2017 7:24
Vahvuusalueitamme ovat Great Place to Work -tutkimuksen mukaan hyvä yhteishenki ja ylpeys omasta työstä. Myös työn joustavuus ja johdon osoittama luottamus nousevat esille henkilöstön mielipiteissä.
Rekrytoimme: projektipäällikkö Optimaze-tuotteellemme
27.1.2017 15:43
Etsimme näytönhaluista PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ OPTIMAZE-TUOTTEELLEMME.
Rekrytoimme: Asiakaspäällikkö Optimaze-tuotteellemme
27.1.2017 15:32
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi
Etsimme näytönhaluista ASIAKASPÄÄLLIKKÖÄ OPTIMAZE-TUOTTEELLEMME.
Katujen korjausvelan laskentatyökalun uusin versio on julkaistu
2.1.2017 13:09
Kehto-kunnat ja me Rapal Oy:ssä olemme jatkaneet vuonna 2012 aloitettua korjausvelan periaatteiden sekä laskentatyökalun kehitystyötä. Vuoden 2016 työn tuloksena julkaisemme nyt uuden version korjausvelkalaskimesta. Laskentatyökalun kehitystyötä johti asiantuntijamme Eero Kaarlehto. Suomen Kuntotekniikka Oy:n avusti työssä. Laskentatyökalun voi tilata ilmaiseksi.
2016 Käyttäjäpäivän kuulumisia
17.11.2016 12:07
Vietimme Fore ja Optimaze.net-ohjelmistojemme käyttäjäpäivän tänä vuonna risteillen Viking Xpressillä 10.11. Käyttäjäpäivän ohjelmassa oli muun muassa asiakasesityksiä ja valmennuksia.
Tervetuloa IFRS-aiheiseen webinaariimme 13.12.2016
16.11.2016 13:52
IFRS tuo uusia vaatimuksia vuokrasopimusten kirjanpidolle. Me voimme auttaa. Tervetuloa webinaariimme 13.12.2016 klo 8.30
IFRS 2016 tuo vuokrasopimukset taseeseen – uusia vaatimuksia kirjanpidolle
9.11.2016 12:26
Pörssiyhtiöiden kaikki vuokrasopimukset pitää merkitä yrityksen taseeseen vuoden 2019 alusta alkaen. Valmistautuminen muutokseen kannattaa aloittaa heti, neuvoo Rapal Oy:n vanhempi asiantuntija Siiri Friström. Kirjanpito helpottuu, jos vuokrasopimusten hallinnassa käytettävä ohjelmisto pystyy siirtämään kaikki tarvittavat tiedot automaattisesti taloushallinnon käyttöön.
Työympäristöjen muutokset - miksi, mitä ja miten?
20.10.2016 16:06
Tila järjesti Helsingissä 13.10.2016 täyteen varatun aamiaistapahtuman, johon osallistui noin 50 työympäristöistä kiinnostunutta alan ammattilaista. Tapahtuman tarkoituksena oli herätellä keskustelua suunnittelijoiden keskuudessa siitä, mitä työympäristöjen muutoksissa tulisi huomioida ja mitä selvittää ennen suunnittelun aloittamista. Työhyvinvoinnin aamu –tapahtuma oli osa sarjaa, jonka Tila järjestää työhyvinvoinnin edistämisen ja paremman työympäristön puolesta.
IWMS360°-webinaarit digitaalisesta kiinteistöjohtamisesta
5.10.2016 11:30
Tervetuloa käyttäjäpäivään 10.11.2016!
31.8.2016 9:04
Rapalin ohjelmistojen käyttäjäpäivää vietetään 10. marraskuuta M/S Viking XPRS:llä. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille Foren ja Optimazen käyttäjille ja käytöstä kiinnostuneille.
Toimiva työympäristö 2015 - tutkimuksen tuloksia
16.8.2016 13:20
Rapal Oy toteutti syksyllä valtakunnallisen 2015 Toimiva työympäristö –tutkimuksen (TT 2015) , joka koostui kahdesta toisiaan tukevasta osasta: tilojen käyttöasteen mittauksesta ja työympäristökyselystä.
Rekrytoimme: kokenut SQL-asiantuntija tuotetukitiimiin
20.6.2016 13:59
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi
Etsimme nyt SQL-osaajaa vahvistamaan kokenutta ja energistä tuotetukitiimiämme. Tiimi vastaa mm. asiakaskonfiguraatioista, SQL-tietokantojen ylläpidosta, BI-raportoinnin kehityksestä, asiakasintegraatioista.
ShipIt-päivän tuloksena hyödyllisiä innovaatioita ja iloisia työntekijöitä!
16.6.2016 13:44
Vietimme 9.-10.6.2016 ShipIt-innovaatiopäivää, jolloin meillä rapalilaisilla oli 24 h aikaa työskennellä minkä tahansa aiheen parissa, joka liittyy Rapalin tuotteisiin, palveluihin tai sisäisiin prosesseihin. Tulokset on nyt julkistettu ja voittajatiimi valittu!
Fore-ohjelmisto entistä laajemmin vesihuollon omaisuuden hallinnan tukena
7.6.2016 12:19
Kuntien korjausvelan kasvaessa myös vesihuollon omaisuuden hallinnalle on tullut säästöpaineita. Säästöihin yltäminen edellyttää hankkeiden tarkempaa suunnittelua ja ohjausta. Vähäiset resurssit tulee kohdentaa oikein, jolloin on tärkeää tietää mitä kannattaa korjata ja mitä korjaaminen tulee maksamaan. Modernit työkalut mahdollistavat kustannusten luotettavan määrittämisen jo paljon ennen kuin suunnittelija aloittanut oman työnsä, jolloin hankkeiden kustannukset ovat myös hyvin ohjattavissa.
ShipIt@Rapal: 24 tuntia innovointia
6.6.2016 13:22
9. - 10.6.2016 Rapalilla vietetään innovaatiopäivää. Henkilöstöllä on mahdollisuus työskennellä minkä tahansa aiheen parissa, joka liittyy yritykseen, joko yksilönä tai ryhmässä. Aihe viedään ideasta toteutukseen 24 tunnin sisällä ja paras toteutus palkitaan.
Rapalin opiskelijarahaston stipendit ja apuraha haettavissa Aalto-yliopistolla
25.5.2016 15:55
Apurahapalkinnon ja stipendien haku on voimassa 31.5.2016 asti.
Kehitystyö korjausvelan laskennan parissa jatkuu
7.3.2016 16:12
Rapal Oy, Kuntaliitto ja Kehto-kunnat jatkavat laajalla rintamalla vuonna 2012 alkanutta katuomaisuuden korjausvelan laskennan kehitystyötä. Korjausvelan laskentatyökalu julkaistiin vuoden 2014 lopulla ja nyt sen käytöstä saatujen kokemusten ja palautteiden pohjalta on tarkoitus viimeistellä laskentatyökalu ja sen pohjana olevat laskentamallit.
Tervetuloa Toimiva työympäristö -webinaariin 18.3.2016!
1.3.2016 12:43
Millaiset työympäristöratkaisut tukevat parhaiten työhyvinvointia ja tuottavaa työntekoa? Millainen on joustavaa työtä tukeva työympäristö? Onko tilan tehokkuudella vaikutusta työtyytyväisyyteen? Miten paljon toimistotilaa Suomessa käytetään, ja miten hyvin sitä hyödynnetään?
Rekrytoimme: Myyntipäällikkö
8.2.2016 12:24
Rapal Oy on vuonna 1991 perustettu rakennetun ympäristön talouden ja ympäristövaikutusten asiantuntija.
Rekrytoimme: Markkinointipäällikkö
29.1.2016 15:06
Rapal Oy on vuonna 1991 perustettu rakennetun ympäristön talouden ja ympäristövaikutusten asiantuntija.
Rakennetun ympäristön asiantuntijat kokoontuivat Rapal Oy:n perinteisillä käyttäjäpäivillä
9.11.2015 15:55
Tänä vuonna tapahtumaan osallistui yli sata Optimaze.net- ja Fore-ohjelmistojen käyttäjää. Käyttäjiltä kiitosta saivat erityisesti ohjelmaan lisätyt valmennustuokiot ja taukojumppa.
Rekrytoimme: Infrarakentamisen konsultoinnin asiantuntija
6.11.2015 15:23
Rapal Oy on rakennetun ympäristön talouden ja ympäristövaikutusten asiantuntija. Visiomme on kehittyä elin- ja työympäristön parhaaksi osaajaksi. Yrityksemme ohjelmistot ja palvelut auttavat tekemään talouden, ympäristön ja työhyvinvoinnin kannalta kestäviä päätöksiä: Optimaze.net on ratkaisumme työympäristön ja Fore infrastruktuurin johtamisen tueksi. Vuonna 1991 perustettu yritys on kokonaan henkilöstönsä omistama ja työllistää noin 65 henkilöä. Rapal-konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli noin kuusi miljoonaa euroa. www.rapal.fi
Jopa 50 % säästö tilakustannuksissa – yhä useampi kunta hallinnoi kiinteistöjään ohjelmiston avulla
11.9.2015 15:21
Kuntien yhdistyessä ja toimintojen tehostuessa kunnat kartoittavat potentiaalisia säästökohteita myös kiinteistökannastaan. Kiinteistöhallinnan järjestelmän käyttö yleistyy kunnissa, jotka pyrkivät ymmärtämään omistamiaan kiinteistöjä paremmin.
Käyttäjäpäivän ohjelma julkaistu. Tule mukaan päivittämään ohjelmisto-osaamisesi!
10.9.2015 12:03
Optimaze.net- ja Fore- ohjelmistojen käyttäjäpäivä järjestetään Helsingissä keskiviikkona 4.11.2015. Tutustu päivän tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan!
Vantaan kaupunki käyttämään Optimaze.net-järjestelmää
19.8.2015 12:22
Vantaan kaupunki ja Rapal Oy ovat solmineet sopimuksen kiinteistöhallinnan järjestelmäkokonaisuuden toimittamisesta. Sopimusta juhlistettiin perjantaina 14.8.2015.
Päivitä ohjelmisto-osaamisesi Rapal Oy:n perinteisessä käyttäjäpäivässä
14.8.2015 8:36
Optimaze.net- ja Fore-käyttäjäpäivämme järjestetään Helsingissä keskiviikkona 4.11.2015. Ilmoittautuminen suosittuun käyttäjätapahtumaan on nyt alkanut!
Oletko etsimämme kokenut ohjelmistokehittäjä?
29.7.2015 10:07
Rapalin ohjelmistokehittäjänä osallistut kokonaisvaltaisesti modernien web-sovellusten kehittämiseen, ylläpitämiseen ja tietokantasuunnitteluun, backend-ohjelmointiin (ASP.NET MVC, Web API, C#) sekä frontend-ohjelmointiin (Knockout / AngularJS, HTML5, Javascript).
Rapal palkitsi opinnoissaan menestyneitä tekniikan opiskelijoita
25.6.2015 8:15
Rapal Oy:n opiskelijarahaston Rapal-palkinto jaettiin Jussi Vimparille hänen väitöskirjastaan, joka perehtyi kiinteistösijoitustoiminnan analyyseihin. Lisäksi rahastosta jaettiin stipendit kansainväliseen vaihtoon lähteville Sarianna Sipolalle ja Tuomas Kankaanpäälle.
Tsinghua-yliopiston opiskelijat vierailivat Suomessa esittelemässä markkinatutkimuksensa
5.5.2015 17:14
Pekingissä sijaitsevan Tsinghua-yliopiston MBA-opiskelijoita vieraili Suomessa ja Rapal Oy:n toimistolla huhtikuussa 2015. Vierailullaan opiskelijat luovuttivat Rapalille markkinatutkimuksen, jossa kartoitettiin Kiinan kiinteistömarkkinoiden ja -johtamisen tilaa.
Kuntainfran korjausvelan haltuunottoon löytyy nyt ratkaisu
24.4.2015 12:40
Korjausvelan laskenta on olennainen osa kunnan omaisuudenhallintaa. Tarjoamme kunnille vaivatonta laskentapalvelua katualueiden ja vesijärjestelmien korjausvelan haltuunottoon.
Rekrytoimme: UX Designer
2.4.2015 12:42
Paikka on täytetty. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Rapalissa, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@rapal.fi
Haluamme löytää ohjelmistokehitystiimiämme vahvistamaan UX designerin, jolla on kokemusta web-kehityksestä. UX designerina suunnittelet ja toteutat yrityksemme Optimaze.net -tuotetta, jonka avulla asiakkaamme voivat ymmärtää ja kehittää työympäristöjään.
Rapal Oy ja brittiläinen Leesman yhteistyöhön
2.4.2015 9:30
Työympäristökehityksen asiantuntijayritykset Rapal ja Leesman ovat sopineet yhteistyöstä uuden selvityspalvelun tuottamisessa. Toimiva Työympäristö 2015 -palvelussa yhdistyy työympäristön itsearviointi sekä vertailutieto tilankäytöstä organisaatioiden työympäristökehittämisen ja tilanhallinnan tueksi.
Rapalin Aalto-opiskelijarahaston apuraha ja stipendit ovat haettavissa
31.3.2015 10:19
Apurahapalkinnon ja stipendien haku on voimassa 15.4.2015 asti.
Toimiva työympäristö 2015 -tutkimus on käynnistynyt
13.3.2015 14:40
Mitä yhteistä on aivojen harjoittamisella, työssä jaksamisella ja tilankäytön tehokkuudella? Nämä kaikki olivat aiheena Rapal Oy:n torstaina 12.3.2015 järjestämillä Toimiva työympäristö -afterworkeilla.
Avoin työpaikka: IT-asiantuntija
13.2.2015 13:09
Kokenut ja energinen tuotetukitiimimme hakee lisäosaajaa. Tiimi vastaa muun muassa tuotantoympäristöjen ylläpidosta, tietoturvasta, asiakasintegraatioista ja asiakaskonfiguraatioista.
Rapal jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista
6.2.2015 7:07
Rapalin vahvuuksiksi Great Place to Workin tutkimuksessa nousivat johdon luottamus, hyvä yhteishenki ja työpaikan ystävällinen ilmapiiri.
Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2015!
16.12.2014 10:24
Lahjoitimme joulutervehdysvaramme elävän Itämeren hyväksi
Joulumuistamisten sijaan Rapal tukee tänä vuonna Baltic Sea Action Groupin "Lahjoita Itämerelle ravinneköyhä joulu" -kampanjaa.
Haussa web-ohjelmistokehittäjä osaksi Scrum-tiimiämme
10.12.2014 14:53
Kokenut, kannustava ja jatkuvasti kehittymään pyrkivä Scrum-tiimi etsii uutta jäsentä luomaan huipputuotteita kanssaan. Oletko se sinä?
Rapal ja kiinalainen it-jätti Glodon Software Company solmivat aiesopimuksen yhteistyöstä
1.12.2014 16:41
Rapal ja Glodon tähtäävät aiesopimuksellaan yhteistyöhön toimitilajohtamisen Optimaze.net -ohjelmiston viemiseksi Kiinan markkinoille.
Suomalainen Rapal Oy ja kiinalainen Glodon Software Company Ltd. allekirjoittivat yritysten yhteistyön virallistavan aiesopimuksen Pekingissä 25.11.2014 järjestetyn Pure Finland – Clean Day -tapahtuman yhteydessä. Yritysten yhteistyön tavoitteena on viedä Rapalin kehittämä Optimaze.net -ohjelmisto Kiinan kasvaville kiinteistömarkkinoille. Liiketoimintamahdollisuuksien kartoittaminen on käynnistynyt kiinalaisen Tsinghua-yliopiston kanssa tehtävässä yhteistyössä, jossa toteutetaan ohjelmistoa koskeva markkinatutkimus ja liiketoimintasuunnitelma.
Haussa näytönhaluinen myyntipäällikkö kansainvälisiin tehtäviin
28.11.2014 12:22
Rapal Oy on vuonna 1991 perustettu rakennetun ympäristön talouden ja ympäristövaikutusten asiantuntija.
Suomalaisyritykset ovat huonoja tilankäyttäjiä
25.11.2014 13:24
Rapal Oy:n vuonna 2014 tehdyn selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla toimivien suuryritysten toimitiloista jopa puolet ovat hukkatilaa. Työtä tehdään väljissä ja kalliissa tiloissa, jotka eivät henkilöstön mukaan tue tehokasta työntekoa. Katso alla olevasta infograafista selvityksemme keskeisimmät tulokset!
Tilankäytön mittaus helpompaa kuin koskaan
27.10.2014 13:41
Optimaze.net Active -palvelun avulla selvität organisaatiosi tilatehokkuuden helposti ja nopeasti. Mittaustiedot toimivat pohjana työympäristön kehittämiselle ja niiden perusteella voidaan tehdä portfoliotason tilasuunnitelmia.
Optimaze.net Active on paperi ja kynä -tekniikkaa modernimpi ja sensoreita luotettavampi tapa analysoida tilojen todellista käyttöastetta. Uuden julkaisuversion ansiosta tilankäytön mittaus sujuu entistä näppärämmin, sillä mittauksessa on mahdollista hyödyntää millaista pohjakuvaa tahansa.
Foren ja Optimazen käyttäjät kokoontuivat Olympiastadionille
14.10.2014 16:25
Foren ja Optimazen käyttäjäpäivät rikkoivat yleisöennätyksensä Olympiastadionilla 8.10.2014. Stadionin kokoustilat täyttyivät, kun 150 ohjelmistojen käyttäjää saapui kuulemaan ajankohtaista asiaa ja verkostoitumaan.
Infran kustannuslaskentajärjestelmä Fore ja toimitilajohtamisen järjestelmä Optimaze kokosi laajan joukon rakennetun ympäristön asiantuntijoita ja ammattilaisia yhteen. Käyttäjäpäivät aloitettiin yhdessä aamiaisen ja tapahtumapaikkaan sopivan esityksen parissa. Gravicon Oy:n kehitysjohtaja Tomi Henttinen kertoi Graviconin roolista tietomallikoordinaattorina Olympiastadionin perusparannushankkeessa.
Työympäristön kehittämisen DOs and DON’Ts
29.9.2014 9:25
Tämä kirjoitus on osa Suomen hallituksen Työelämä 2020 -hanketta, jonka tavoitteena on tehdä suomalaisesta työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä. Lue lisää osoitteessa www.tyoelama2020.fi.
Rapalin Aalto-opiskelijarahaston palkittavat vuodelle 2014 valittu
19.9.2014 15:00
Rapal jakaa vuosittain 2000 euron palkinnon parhaasta rakennetun ympäristön taloutta käsitelleestä opinnäytetyöstä sekä kaksi 1500 euron arvoista stipendiä hyvästä opintomenestyksestä tukemaan kansainvälisiä opintoja ja harjoittelua. Aalto-yliopistoon perustamansa rahaston avulla Rapal tahtoo olla mukana kehittämässä ja rakentamassa alansa tulevaisuutta.
Tilatehokkuus ja -tyytyväisyys pääkaupunkiseudun suuryrityksissä
18.9.2014 11:04
Rapal Oy:n selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla toimivien suuryritysten toimitiloista jopa puolet ovat hukkatilaa. Työtä tehdään väljissä ja kalliissa tiloissa, jotka eivät henkilöstön mukaan tue tehokasta työntekoa.
Rapal Oy yksi European Business Awards -kilpailun kansallisista mestareista
12.9.2014 10:48
Rapal Oy on valittu European Business Awards -kilpailussa Suomen kansalliseksi mestariksi Customer Focus -kategoriassa. Kahdeksatta kertaa järjestettävän kilpailun alkukarsintoihin osallistui tänä vuonna yli 24 000 yritystä.
Ilmoittaudu tilanhallinnan valmennukseen!
26.8.2014 15:18
Tilatietojen ylläpito Optimaze.net -palvelussa on päivän mittainen valmennus Optimaze.netin ylläpitotehtäviä tekeville asiantuntijoille.
Valmennuksista tukea Optimaze.net -ohjelmiston käyttöön
26.8.2014 14:48
Optimaze-valmennukset sopivat niin aloitteleville käyttäjille kuin kokeneimmille ohjelmistokonkareille. Valmennuksia suositellaan järjestettävän esimerkiksi uuden käyttäjän saapuessa taloon tai kun ohjelmistossa otetaan käyttöön uusia moduuleja. Järjestämme sekä kaikille käyttäjille avoimia yleisvalmennuksia että asiakaskohtaisesti räätälöitäviä koulutuksia.
Ilmoittaudu käyttäjäpäivään!
19.8.2014 13:22
Optimaze.net- ja Fore-ohjelmistojen yhteiset käyttäjäpäivät järjestetään 8.10.2014 Helsingin Olympiastadionilla. Ilmoittaudu mukaan!
Uusi työkalu kuntainfran korjausvelan laskentaan
4.6.2014 15:02
Rapal Oy tuo markkinoille useiden kaupunkien yhteishankkeessa kehitetyn työkalun, jolla kuntien katu- ja viheralueiden korjausvelan laskenta on entistä luotettavampaa.
Rapal pyöräilee uuden lastensairaalan hyväksi
10.4.2014 15:06
Rapal tukee tänä vuonna jo perinteeksi muodostuneessa Kilometrikisassa uuden lastensairaalan rakentamista.
Rapal cycles to support the construction of the new children’s hospital
10.4.2014 15:06
In this year’s traditional Kilometrikisa of cycling, Rapal supports the construction of the new children’s hospital in Helsinki.
Rapal sammuttaa valot Earth Hour -tapahtumassa 29.3.2014
24.3.2014 14:08
Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastotempaus, jossa ihmiset ympäri maailman sammuttavat valonsa samana päivänä samaan kellonaikaan. Rapal osallistuu tapahtumaan tänä vuonna jo kuudetta kertaa.
Rapal on Suomen 10. paras työpaikka
14.2.2014 14:45
Rapalin vahvuuksiksi Great Place to Workin tutkimuksessa nousivat hyvä yhteishenki, työn poikkeuksellinen joustavuus sekä työyhteisön tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus.
Great Place to Work -instituutin tutkimukseen perustuva lista Suomen parhaista työpaikoista julkaistiin 14.2.2014. Rapal nousi kisan yleisen sarjan (50–499 työntekijää) listalla tänä vuonna sijalle 10.
”Olemme valinneet Great Place to Work -tutkimuksen johtamisjärjestelmämme ja yrityskulttuurimme pitkäjänteisen kehittämisen työkaluksi. Kohonnut sijoitus Suomen parhaiden työpaikkojen listalla on meille osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä matkallamme yhä paremmaksi työpaikaksi”, kertoo Rapal Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Kaarlehto.
68 rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaista työllistävän Rapalin vahvuuksiksi tutkimuksessa nousivat hyvä yhteishenki, työn poikkeuksellinen joustavuus sekä työyhteisön tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus.
Viime aikoina Rapalissa on kiinnitetty erityistä huomiota jaettuun johtamiseen. Great Place to Work 2014 -kysely osoitti tämän kehitystyön olevan tuloksekasta: kyselyn mukaan kaikki Rapalin työntekijät arvioivat johdon luottavan siihen, että ihmiset tekevät työnsä hyvin ilman jatkuvaa tarkkailua. Lisäksi yrityksen koko henkilöstö oli sitä mieltä, että työntekijöille annetaan Rapalissa paljon vastuuta.
Rapal auttaa myös muita orgnaisaatioita matkalla yhä paremmaksi työpaikaksi. Katso alta video tavastamme kehittää työympäristöjä!
Merellistä käyttäjäpäivää vietettiin 5.2.2014
7.2.2014 15:45
Rapalin käyttäjäpäivä järjestettiin tänä vuonna Itämeren aalloilla risteillen. Suosittu tapahtuma kokosi saman katon alle sekä Optimaze.net- että Fore-ohjelmiston käyttäjiä.
Rapalilta uusi ohjelmistomoduuli kiinteistöportfolion hallintaan
16.1.2014 16:14
Optimaze.net Panorama on kiinteistöjohdon paras työkalu kiinteistöportfolion raportointiin ja analysointiin.
Infrakustannukset haltuun – miten?
7.1.2014 16:17
Fore on auditoitu työkalu infrahankkeiden koko elinkaaren
talouden hallintaan – mutta miten Fore käytännössä toimii? Millainen on Foren
tietomalli ja kuinka se päivittyy?
Edelläkäyttäjätyöpajassa mallinnettiin joustavan ja yhteistoiminnallisen työn tulevaisuutta
12.12.2013 11:54
Rapal Oy:n järjestämään työpajaan kutsuttiin henkilöitä, jotka ovat edellä valtavirtaa joustavan ja yhteistoiminnallisen työn trendien suhteen.
Muutot haltuun Optimaze.net-ohjelmistolla
9.12.2013 11:55
Optimaze.net-ohjelmisto täydentyi joulukuussa suurmuuttotyökalulla, jonka avulla muuttojen suunnittelu ja hallinta on vaivatonta.
Onnistunut muutto vaatii huolellista suunnittelua. Optimaze.net Moment -ohjelmisto täydentyi joulukuussa suurmuuttotyökalulla, jonka avulla muuttoihin liittyvä suunnittelu ja raportointi sujuu vaivattomasti. Optimaze.net helpottaa muuttokoordinaattorin työtä, sillä muutot voidaan kirjata näppärästi suoraan yhteen järjestelmään, josta tietoja voidaan myös raportoida niitä tarvitseville.
Optimaze.net gives you control over the movement of people
9.12.2013 11:55
The Optimaze.net software has been complemented with a large move management tool that enables effortless move planning and management.
A successful move requires thorough planning. The Optimaze.net Moment software has been complemented with a large move management tool that enables effortless move planning and reporting. Optimaze.net facilitates the job of a move coordinator, as it enables entering all move-related information into a single system from which it is possible to report information to other parties.
Näe toimitilojesi tulevaisuus Optimaze.net Scenariolla
20.9.2013 12:57
Optimaze.net Scenarion syyskuussa julkaistu uusi versio on kehitetty vastaamaan entistä paremmin strategisen toimitilasuunnittelun tarpeita.
Optimaze.net Scenario -ohjelmistoon kehitettiin kesän aikana lukuisia uusia ominaisuuksia ja parannuksia. Scenario auttaa nyt entistä paremmin löytämään tilojen piilopotentiaalin ja tehostamaan tilankäyttöä toimitilojen ympäristövaikutukset huomioiden.
Rapal and Maroteknoloji signed a letter of intent on cooperation
26.8.2013 12:58
Rapal and Maroteknoloji, a Turkish IT company, have signed a letter of intent on cooperation regarding the Optimaze.net system.
The Finnish know-how in facilities management and work environment development is making its way to the Turkish market. Rapal and Maroteknoloji signed a letter of intent for partnership on 26 August 2013. The cooperation agreement between the companies would make Rapal and Maroteknoloji primary partners in the provision of comprehensive facilities management services in the Turkish market.
Rapal ja turkkilainen Maroteknoloji solmivat aiesopimuksen yhteistyöstä
26.8.2013 12:58
Rapal Oy on solminut turkkilaisen IT-yrityksen Maroteknolojin kanssa aiesopimuksen Optimaze.net-palvelua koskevasta kumppanuudesta.
Suomalainen toimitilajohtamisen ja työympäristökehittämisen osaaminen raivaa tietään Turkin markkinoille. Aiesopimus Rapal Oy:n ja Maroteknolojin välisestä kumppanuudesta allekirjoitettiin 26.08.2013. Kumppanuussopimuksen myötä Rapal Oy:stä ja Maroteknolojista tulisi toistensa ensisijaisia kumppaneita toimitilajohtamisen kokonaispalvelujen tarjonnassa Turkin markkinoilla.
Foren ja Optimaze.netin käyttäjäpäivää vietettiin messutunnelmissa
17.6.2013 12:59
Wanhassa Satamassa järjestetyssä käyttäjäpäivässä perehdyttiin Rapalin asiantuntijoiden johdolla moniin rakennetun ympäristön osa-alueisiin.
Helsingin Wanha Satama on tunnettu erilaisista messuistaan, joten myös Foren ja Optimaze.netin käyttäjäpäivät järjestettiin messuhengessä. Messumaisten järjestelyiden tavoitteena oli tarjota käyttäjille laajempi vapaus valita esityksistä kiinnostavimmat. Päivä aloitettiin kuitenkin yhteisesti Rapalin valmennuspäällikkö Mikko Lehvilän johdolla paneelikeskustelulla rakennetun ympäristön ajankohtaisista aiheista, kuten uusien työnteon tapojen käyttöönotosta ja keskustelluimmista infra-alan hankkeista.
Helsingin Energia laajentaa Optimaze.netin käyttöä
10.6.2013 13:36
Helsingin Energia ja Rapal Oy ovat solmineet palvelusopimuksen, jonka johdosta Helsingin Energia laajentaa Optimaze.net -palvelun käyttöä.
Palvelulaajennuksen myötä palveluun tuotavat tilat ovat pääosin toimistotiloja, mutta mukana tuodaan myös lisää energia-alan yrityksen ydintoimintaan liittyviä erityistiloja. Helsingin Energia on yksi Suomen suurimmista energiayrityksistä. Yritys myy sähköä noin 400 000 asiakkaalle eri puolelle Suomea.
Vuokrauksenhallinnan raportointi uudistui
3.6.2013 13:36
Uusi versio Optimaze.net Moment -palvelusta julkaistiin 30.5.2013. Ohjelmiston uudistuneella vuokrauksenhallinnan raportoinnilla ulos- ja sisäänvuokrauksen raportit ovat nopeammin ja monipuolisemmin käyttäjän hyödynnettävissä.
”Tavoitteemme oli kehittää raportoinnin nopeutta merkittävästi. Lisäksi panostimme siihen, että kaikki raportin sisältöön vaikuttavat valinnat tapahtuvat raportointinäkymässä, jolloin käyttäjä näkee välittömästi valintojen vaikutukset raportilla. Käytettävyystestien ja palautteen perusteella onnistuimme näissä tavoitteissa hyvin. Aikomuksemme onkin jatkaa Optimazen raportoinnin kehitystä kokonaisvaltaisesti samojen tavoitteiden pohjalta”, kertoo Product Owner Juha Ilvespalo Rapal Oy:stä.
Fore sai kiitosta tilaajakonsortiolta
15.5.2013 13:00
Rapal Oy on läpäissyt kustannustietojärjestelmän auditoinnin hyväksytysti. Auditoinnissa arvioitiin niin yrityksen johtamisjärjestelmää kuin ohjelmiston hinnastojen muodostumista ja ylläpitoakin. Tilaajakonsortion edustajien auditoinnissa Rapal sai runsaasti kiitosta.
Rapal Oy sai hyvää palautetta tilaajakonsortion edustajien vuoden alussa toteuttamassa auditoinnissa, jossa tarkasteltiin Fore-ohjelmiston kustannustiedostojen rakenteet ja ylläpitoprosesseja. Auditointi muodostui ISO 9001 -standardin mukaisesta toimittaja-auditoinnista sekä prosessiauditoinnista, jossa keskityttiin hinnastojen ylläpito- ja päivitysprosessiin.
Wappuauktoriteetit sen tietävät: Rapal on työpaikoista huumorintajuisin
3.5.2013 13:02
Rakennetun ympäristön ammattilaiset saman katon alla, uudempaa ranskalaista torwimusiikkia sekä toimistotyön vallankumouksen ainekset: Rapalin wapputunnelma on vertaansa vailla, ja sen tietävät myös tasavallan ylimmät wappuauktoriteetit.
Rapal Oy:n perinteiset wappujuhlat kokosivat Espoon Sellosaliin lähes 200 kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaista. Riemukkaan alun juhlalle takasi teekkariorkesteri Retuperän WBK, joka yhdessä Äpy-lehden toimituskunnan kanssa varmisti wappuhengen syntymisen. Juhlassa esiintyneellä teekkarikokoonpanolla oli varastossaan myös yllätys: Waltioneuvoston Wappuconsuli Jyrki Kataisen, Laulikki Äpyn sekä Leevi Letkutsalon allekirjoittamalla kunniakirjalla Rapalin olevan ”huumorintajuisin työpaikka Ferran vuonna 2013”.
Rapal palkitsi ansioituneita tekniikan opiskelijoita
30.4.2013 13:03
Rapal Oy:n opiskelijarahaston Rapal-palkinto jaettiin tänä vuonna lumilogistiikan tehostamista diplomityössään käsitelleelle Anna Keskiselle. Stipendit jaettiin opinnoissaan ansioituneille, kansainvälisiä vaihto-opintojaan suorittaville tekniikan opiskelijoille.
Rapal Oy perusti opiskelijarahaston Aalto-yliopistoon vuonna 2011. Opiskelijarahaston avulla Rapal tahtoo olla mukana kehittämässä ja rakentamassa alansa tulevaisuutta. Rahastosta jaetaan vuosittain 2000 euron Rapal-palkinto parhaasta rakennetun ympäristön taloutta käsitelleestä opinnäytetyöstä sekä kaksi 1500 euron stipendiä tekniikan kandidaatin tutkinnon suorittaneille, rakennetun ympäristön talouteen suuntautuneille opiskelijoille. Stipendeillä Rapal tukee tekniikan opiskelijoiden kansainvälisiä opintoja ja harjoittelua.
Rapal Oy on ostanut tietotaitoa Piilaaksosta
15.3.2013 12:04
Rapal Oy on ostanut 15.3.2013 tehdyllä kaupalla yhdysvaltalaisen Co3 Groupin laatiman, työympäristön kehittämistä ohjaavan Pattern Book -kaavakirjan immateriaalioikeudet.
Yhdysvaltalainen Co3 Group on asiantuntijayritys, joka auttaa organisaatioita parantamaan työn tuottavuutta työympäristöjä kehittämällä. Toimitilojen ja infrastruktuurin johtamiseen ohjelmistoja tarjoava Rapal on ostanut Co3 Groupin laatiman, työympäristön kehittämistä ohjaavan Pattern Book -kaavakirjan immateriaalioikeudet joulukuussa allekirjoitetun aiesopimuksen mukaisesti. Kaupan myötä Co3 Groupin työntekijät siirtyvät Rapalin Yhdysvaltoihin perustettavan tytäryrityksen palvelukseen.
Rapal on yksi Suomen parhaista työpaikoista
15.2.2013 12:04
Rapal Oy on valittu Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon Great Place to Work Institute Finlandin listauksessa. Pitkäjänteisessä työpaikan kehitystyössä uudet työnteon tavat ovat olleet keskeisessä roolissa.
Great Place to Work -instituutin tutkimukseen perustuva Suomen parhaat työpaikat -lista julkaistiin 15.2.2013. Rapal nousi listalla yleisen sarjan sijalle 21.
Hyvinkää tehostaa tilankäyttöään Optimaze.net -palvelun avulla
11.2.2013 12:39
Kuntamaailmassa tilankäytön tehostamiselle on tarvetta ja säästöpotentiaali on suuri. Hyvinkään kaupunki on ottanut askeleen kohti tehokkaampaa tilankäyttöä Optimaze.netin avulla.
Hyvinkään kaupungilla on käytössään yhteensä noin 200 000 m2 tiloja, joista toimistojen osuus on noin 20 prosenttia ja loppu muodostuu muun muassa kouluista ja muista julkisista rakennuksista. Kun näiden tilojen hallinnointiin etsittiin sopivaa ohjelmistoa, oli Hyvinkään kaupungin valinta Optimaze.net. Käyttöönoton vaiheista ja tavoitteiden toteutumisesta kerrottiin Hyvinkään kaupungin henkilöstölehti Hyviisin joulukuun 2012 numerossa. Onnistunutta käyttöönottoa juhlittiin Hyvinkään kaupungin Optimaze.net -käyttäjien ja käyttöönotossa mukana olleiden rapalilaisten kesken Hyvinkäällä 24.1.2013.
Optimaze.net tukemaan New Ways of Working -verkostoa
30.1.2013 12:05
Rapal Oy on ryhtynyt Optimaze.net-tuotteensa kautta tukemaan kansainvälistä New Ways of Working -verkostoa. Sponsorointi syventää entisestään Rapalin ja NewWOW-verkoston tiivistä yhteistyötä.
New Ways of Working -verkoston tavoitteena on edistää uusien työnteon tapojen käyttöönottoa ja kestävämpien työpaikkojen kehittämistä. Verkostossa työympäristön muutosta tarkastellaan laajasta näkökulmasta, joka ottaa huomioon niin kiinteistönhallinnan ja henkilöstöhallinnon kuin informaatioteknologiankin työympäristölle asettamat haasteet ja mahdollisuudet. Sekä yritys- että yliopistomaailman edustajista koostuvan verkoston käsittelemiin aiheisiin sisältyvät muun muassa hajautettu työ, työn ja ympäristön kestävyyden suhde, monikulttuurinen työ, innovaatiot ja työn tuottavuus.
ISS:n ja Rapalin yhteistyöllä tehokkaampia toimitiloja
20.12.2012 12:07
ISS Palvelut ja Rapal Oy tarjoavat toimistotilaa käyttäville yrityksille ja yhteisöille palvelun, joka tehostaa tilankäyttöä ja säästää toimitilakustannuksissa.
Yhtiöt allekirjoittivat 5.12.2012 yhteistyösopimuksen asiakkaille tarjottavan tilahallinnan asiantuntijapalvelusta.
Rapal Oy ja Co3 Group Ltd. allekirjoittivat aiesopimuksen yrityskaupasta
20.12.2012 12:06
Rapal ja Co3 Group syventävät yhteistyötään yrityskaupalla. Tavoitteena on, että Rapal ostaa Co3 Groupin vuoden 2013 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, jonka jälkeen Co3 Groupin työntekijät siirtyvät Rapalin yhdysvaltalaisen tytäryhtiön työntekijöiksi. Aiesopimuksen neuvottelivat Ann Bamesberger, Eric Richert ja Mark Wartenberg Co3 Groupista sekä Tuomas Kaarlehto ja Jyrki Kalavainen Rapalista. Sopimus allekirjoitettiin 12.12.2012.
Rapalin hallituksen puheenjohtaja vaihtunut
4.10.2012 13:09
Rapal Oy:n pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja Matti Martola on päättänyt tehtävänsä hallituksen puheenjohtajana. Rapal kiittää Matti Martolaa yhtiölle tekemästään palveluksesta ja toivottaa antoisia eläkevuosia.
Rapalista tuli virallisesti vihreä Green Office -merkin myötä
4.10.2012 13:08
Rapal liittyi WWF:n Green Office -verkostoon syksyllä 2011. Green Office on toimistoille suunnattu ympäristöjärjestelmä, jonka avulla organisaatiot voivat vähentää ympäristökuormitustaan, hidastaa ilmastonmuutosta, parantaa ympäristötietoisuutta sekä saavuttaa kustannussäästöjä.
Green Office -merkkiin tähtäävä toiminta aloitettiin Rapalissa kokoamalla Green Office -tiimi ja tekemällä alustava ympäristöarviointi. Arvioinnin pohjalta valmisteltiin keskeiset ympäristötavoitteet ja tavoitteiden saavuttamista tukeva ympäristöohjelma. Syyskuussa 2012 WWF suoritti toimistotarkastuksen ja myönsi Rapalille Green Office -merkin käyttöoikeuden.
Deloitte ja Rapal yhteistyöhön – kokonaisvaltaista palvelua työympäristön kehittämiseen
13.6.2012 13:10
Kansainvälinen asiantuntijaorganisaatio Deloitte ja rakennetun ympäristön taloudenhallinnan asiantuntija Rapal Oy ovat käynnistäneet työympäristön kokonaisvaltaiseen kehittämiseen keskittyvän yhteistyön. Palvelukokonaisuus käsittää integroidun lähestymistavan, jolla organisaatioiden on mahdollista johtaa työympäristöään tukemaan entistä paremmin liiketoiminnan tavoitteita.
Teknologian kehityksen myötä organisaatioilla on uudenlaisia mahdollisuuksia tukea asiantuntijatyötä niin toimitila- kuin teknologiaratkaisujen avulla. Parhaan tuloksen tuottamiseksi ratkaisut on rakennettava organisaation strategisten tavoitteiden lähtökohdista ja muutokselle on löydettävä taloudelliset perustelut. Tilojen ja työvälineiden ohella tulee huomioida myös henkilöstön ja esimiestyön sekä organisaatiokulttuurin näkökulmat. Asiantuntijoiden työtä ja työympäristöä koskettava muutos on monitahoinen ja usein vaikea prosessi, jonka hyvä johtaminen on tärkeää.
Rapalin opiskelijarahaston ensimmäiset apurahat on jaettu
4.5.2012 13:11
Rapal perusti rakennetun ympäristön talouden opiskelijarahaston Aalto-yliopistoon osana viime vuoden 20-vuotisjuhlavuottaan. Sen ensimmäiset apurahat olivat haettavissa huhtikuussa 2012. Jaossa oli Rapal-palkinto parhaasta rakennetun ympäristön taloutta käsitelleestä opinnäytetyöstä sekä kaksi stipendiä tekniikan kandidaatin tutkinnon suorittaneille, ensisijaisesti rakennetun ympäristön talouteen suuntautuneille opiskelijoille. Stipendit oli tarkoitettu kansainvälisen harjoittelun tukemiseen.
Toimitilasuunnittelun työkalu Scenario on julkaistu
19.3.2012 12:13
Strategiseen toimitilasuunnitteluun tarkoitetun Optimaze.net Scenarion beta-versio on julkaistu. Scenariolla suunnittelet organisaatiollesi parhaiten soveltuvia toimitiloja pienentämällä samalla tilakustannuksia.
Scenario laajentaa Optimaze.net -tuoteperhettä strategisen toimitilasuunnittelun puolelle. Optimaze.netin keskittyessä seuraamaan olemassaolevien tilojen tunnuslukuja ja tuomaan faktoja päätöksenteon tueksi, Scenario mahdollistaa konkreettisten muutossuunnitelmien laatimisen.
Infrarakentamisen tarjoushintaindeksi on nyt tilattavissa
14.2.2012 12:13
Rapal Oy on julkaissut helmikuussa 2012 infrarakentamisen tarjoushintaindeksin ensimmäistä kertaa kaikkien saataville. Infrarakentamisen tarjoushintaindeksin aineistoa on ylläpidetty Rapalissa vuodesta 2003 ja aineistoa on kerätty koko maasta.
VTT, Senaatti-kiinteistöt ja Rapal Oy sopivat yhdessä: VTT toimii edelläkävijänä hallinnon tilahallinnan tietopalvelun käytössä
31.10.2011 12:37
Hallinnon tilahallinta -projektissa (HTH-projekti) luodaan perusta valtion tilahallinnalle, kun valtion kaikki tilatiedot kootaan yhteiseen tietopalveluun ja tietopalvelu tarjotaan jokaiselle virastolle toimitilajohtamisen työkaluksi. VTT on nyt sopinut toimivansa tietopalvelun käytössä edelläkävijän roolissa. VTT toimii muiden valtionhallinnon asiakkaiden tukena tietopalvelun kehitykseen ja pilotointiin osallistuvana käyttäjänä. Valtion toimitila-asiantuntijana Senaatti-kiinteistöt toimii Hallinnon tilahallinta -projektin koordinoijana ja toteuttajana. Tietopalvelun pohjana toimii Rapal Oy:n tarjoama Optimaze.net -palvelu.
Liikennevirasto ja suurimmat kaupungit solmivat merkittävän sopimuksen Rapal Oy:n kanssa
11.10.2011 13:14
Liikenneviraston sekä Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun kaupunkien muodostama tilaajakonsortio on solminut yhteistyösopimuksen Rapal Oy:n Fore-asiantuntijapalvelun käytöstä. Infrahankkeiden kustannusten hallintaan keskittyvä järjestelmä tuo mukanaan merkittäviä säästöjä konsortiolle.
Rapal Oy muuttui täysin henkilöstönsä omistamaksi
5.9.2011 13:15
Rapal Oy on ostanut 30.6.2011 Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:ltä 10 prosenttia omia osakkeitaan. Omien osakkeiden ostoon annettiin valtuutus 15.4.2011 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa.
Aditro Oy ja Rapal Oy yhteistyöhön
22.11.2010 12:38
Aditro Oy ja Rapal Oy ovat sopineet Optimaze.net asiantuntijapalvelun käytöstä. Palvelun avulla Aditrolla on paremmat työvälineet nykyisen toimitilaportfolion hallintaan sekä valmiudet reagoida toimitilamuutoksiin jatkuvasti muuttuvassa tilanteessa. Optimaze.net tarjoaa Aditron johdolle ajantasaiset tunnusluvut päätöksenteon tueksi.
Suomeen perustettiin Green Building Council
20.4.2010 13:16
Suomeen on perustettu eilen 19.4.2010 Green Building Council Finland (FIGBC). FIGBC on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka on määrä kuulua globaaliin Green Building Council -verkostoon kesän lopulla. Rapal Oy on yksi FIGBC:n perustajajäsenistä ja täten mukana asiantuntevassa seurassa yhdessä 28 muun alan vaikuttajan kanssa.
Rapal Oy:lle RSA-laatujärjestelmän hyväksyntä
28.1.2010 12:16
RSA -lautakunta on myöntänyt Rapal Oy:lle laatujärjestelmän hyväksynnän 10.12.2009. Rakentamisen Laatu RALA ry:n tuottama RSA-laatujärjestelmä on rakennusalalla arvostettu ja tunnettu laatujärjestelmän arviointi- ja hyväksyntämenettely. Sen tarkoituksena on nostaa yrityksen laadunhallinnan tasoa selkeyttämällä prosesseja, toimintoja, rakenteita ja johtamista. Niiden säännöllisellä seurannalla, arvioinnilla ja kehittämisellä laatua voidaan jatkuvasti parantaa. RSA-laatujärjestelmä vaatimuksineen helpottaa myös tilaajaa arvioimaan ja valitsemaan suunnittelu-ja konsulttiyrityksiä yhteistyöhön.
Rapal Oy omistajaksi CC Infra Oy:öön
29.12.2009 12:17
Rapal Oy ja CC Infra Oy ovat 17.12.2009 allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Rapal Oy tulee CC-Infra Oy:n osakkaaksi. CC Infra on vuonna 2008 perustettu infrahankkeiden asiantuntija- ja projektinjohtopalveluja tarjoava yritys.